Maahantuonti Agri-Kymi Oy

20 vuotta SaMASZ-myyntiä Virroilla

22.11.2021

Virroilla sijaitsevan Arhosen Konemyynti Ky:n yrittäjä Pentti Arhonen on myynyt SaMASZ-koneita 2000-luvun alusta lähtien. Konemyyjä kiittää koneiden käytännöllisyyttä ja helppoa huoltamista.

Pentti Arhonen on toiminut konealalla yli 40 vuotta. Puolet siitä ajasta on SaMASZ ollut vahvasti kuvioissa mukana.

”Pääsääntöisesti myyn yhden uuden koneen viikossa ja useita käytettyjä sen lisäksi. Arhosen Konemyynnin liikevaihdosta noin 80 % tulee heinäkoneiden myynnistä. Eniten myyn perhosniittokoneita ja perävaunuja”, Pentti kertoo sesonkiajan saavutuksista.

Pentti tunnetaan maatalouskonealalla rautaisena ammattilaisena, jolla on vuosikymmenien kokemus koneiden jälleenmyynnistä ja korjaustöistä. Miehen kokemuksesta on hyötyä, kun asiakkaille suunnitellaan toimivia ratkaisuja konehankintoihin. 

”Minulla on uusia koneita ostavia asiakkaita noin sadan kilometrin säteellä ja käytettyjä koneita myyn ympäri Suomea”, SaMASZ-jälleenmyyjä kertoo laajasta asiakaskunnastaan esitellessään yrityksen pihalla olevia koneita.

Huolto ei jätä asiakkaita pulaan

Oman ammattikunnan tunteminen, asiakkaiden huomioiminen ja palvelualttius kantavat Arhosen Konemyyntiä. Pentti sanoo, että SaMASZin koneet ovat siinä mielessä käyttöystävällisiä, että mitään ylitsepääsemätöntä vikaa niihin ei tule, koska rakenne on yksinkertainen. Konemyynti Arhosella onkin myynnin ohella SaMASZin huolto.

”Asiakkaiden koneet tarvitsevat huoltoa ja asiakkaita ei voi jättää koneineen pulaan, jos kone vahingoittuu. Osumia sattuu korjuusesonkina paljon, ja yleensä korjaukseen tulee kiveen ajettu etukone tai oikea siipi.” Pentti Arhonen muistuttaa, että etukoneen edestä on hankala huomata esteitä vierailla pelloilla. Lisäksi yleisten teiden varsilta pellolle heitetyt tavarat ja roskat saattavat rikkoa niittokoneen.

”Myynnin kannalta erittäin tärkeitä ovat oma varaosavarasto ja huolto. Hoidamme myymiemme koneiden huollot ja korjaukset itse. Meillä varaosatoimitukset ja huollot pelaavat niin, että esimerkiksi maatiloilla niitto ei seisahdu yli 12 tunniksi. Asiakkaalle otetaan tarvittaessa varaosa vaikka toisesta koneesta, tilataan osa Kouvolasta tai toimitetaan tilalle varakone”, Pentti kertoo yrityksen toimintaperiaatteista.

”Koneita laitellaan kuntoon myös talvella, kun huollossa on muuten hiljaista”, Pentti lisää.

Keuruulainen Pentti Pusa on SaMASZ-perhosniittokoneen ensimmäisiä käyttäjiä Suomessa.

Maatalouskonemyynnin edelläkävijäksi

Pentti Arhonen tuntee oman seutunsa maatalouden kuin omat taskunsa ja osaa näin suositella asiakkailleen toimivimpia ratkaisuja konehankinnoissa. Yrittäjänä vuodesta 1985 lähtien toiminut Pentti on ollut  SaMASZ-koneiden jälleenmyyjä 2000-luvun alusta asti. Työ on antanut hänelle paljon vuosien aikana. 

”SaMASZ-perhosniittokone oli tavallaan uuden liiketoiminnan ja yritykseni menestymisen alku. Voin sanoa, että olemme olleet edelläkävijöitä yhteistyökumppaneiden kanssa. Alussa teimme asiakkaani Pentti Pusan kanssa kovaa pioneerityötä maatalouden kehittämiseksi”, Pentti kertoo taputtaessaan pihamaalla olevaa perhosniittokonetta.

Jälleenmyynti vaatii lujaa ammattitaitoa ja kokemusta maatalouskoneiden koon kasvaessa vuosi vuodelta. Vanhemman, käytetyn koneen arvon arviointi ei ole aivan yksiselitteistä. Ennen koneiden ollessa huomattavasti pienempiä hinnan arvioiminen oli nykyistä yksinkertaisempaa. Nyt koneen hintaan vaikuttaa eniten koneen myyntihetken kunto, ei niinkään vuosimalli.

SaMASZ-jälleenmyyjänä toimiminen on Pentille tärkeää ja mielekästä. Se on lisännyt miehen asiantuntijamainetta alalla. ”Tämä on minulle taloudellisesti iso asia ja ennen kaikkea ammatti. Minulla on syvä kokemus tästä hommasta. Saan soittoja muilta jälleenmyyjiltä, jotka pyytävät neuvoja mistä milloinkin. Neuvon heitä erittäin mielelläni ”, hän toteaa.

Pentti Arhonen arvostaa SaMASZin maahantuojan Agri-Kymin vastuullisuutta ja pitkänäköistä suunnitelmallisuutta. Hänen mukaansa maatalouden muutoksiin on osattu varautua ja kaupankäynti on säilynyt järkevänä monipuolisen valikoiman kautta.

Arhosen Konemyynti Ky
Ahjolantie 11
34800 Virrat

puh. 0400 236 588
arhonen@phpoint.fi

Arhosen Konemyynti Facebookissa


SaMASZ on Puolan tärkein ja yksi Euroopan suurimpia rehukoneiden valmistaja. Yrityksen tavoitteena on maailman huippua oleva korkea laatu, joka saavutetaan jatkuvalla tuotekehityksellä ja huippuunsa hiotulla valmistusteknologialla. SaMASZin koneet ovat helppokäyttöisiä, kestäviä ja viimeisteltyjä. Kaikissa SaMASZ-heinäkoneissa on kahden vuoden takuu.

Agri-Kymi Oy on toiminut SaMASZ-työkoneiden maahantuojana jo vuodesta 2007.

Maahantuonti Agri-Kymi Oy

Kaupinkatu 4, 45130 Kouvola

Seuraa meitä somessa

   

 

Copyright © 2023 Agri-Kymi Oy